
Päivätoiminta Rinkeplumma
Päivätoimintakeskus Rinkeplumma on siirtynyt DiakonKotihoidon palveluihin.
Rinkeplumma tarjoaa kuntouttavaa päivätoimintaa kaikille kotona asuville ikäihmisille sekä kaikenikäisille lievää tai keskivaikeaa muistisairautta sairastaville. Tarkoituksena on tukea asiakkaan toimintakykyä ja sosiaalisia taitoja, tarjota hänelle mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin, antaa onnistumisen elämyksiä sekä auttaa selviämään kotona mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on myös tukea perheen jaksamista tarjoamalla läheisille ja omaishoitajille hengähdystauko.
Päivätoiminta järjestetään arkisin klo 9–15. Asiakas käy 1–2 kertaa viikossa sovitussa ryhmässä (maksimissaan 10 henkilöä/ryhmä). Päivätoiminta sisältää esimerkiksi keskustelua ja vertaistukea, pelejä ja visailuja, liikuntaa, toiminnallisia harjoitteita, kädentaidon harjoittelua sekä muuta mielekästä tekemistä, joilla pyritään aktivoimaan muistia.
Päivätoiminnan hinta on 78 €/päivä. Hintaan sisältyy aamupala, lounas sekä päiväkahvi. Päivätoimintaan on mahdollista saada palveluseteli, maksusitoumus tai osallistua voi myös omalla kustannuksella.
Toiminta tapahtuu DiakonKylässä, Piilopirtti-rakennuksessa, osoitteessa Metsämiehenkatu 2 D, Pori.
Lue myös ohjaajiemme Anne Koskelan blogikirjoitus ”Terveisiä Rinkeplummasta” sekä Sini Pyykösen blogikirjoitus ”Minä löysin tämän sinulle.”
Lisätietoja:
044 705 2299 tai rinkeplumma@diakon.fi
Rinkeplumma yhteystiedot
Päivätoiminta Rinkeplumma
044 705 2299
Kotihoito yhteystiedot
Pori ja Ulvila
Metsämiehenkatu 2 B, 28500 Pori
044 705 2161
Kotihoitopalveluiden päällikkö
Satu Säike
044 705 2164
satu.saike@diakon.fi
Rauma
Nortamonkatu 25, 26100 Rauma
044 705 2285
Vastaava hoitaja
Kirsi Kuromaa
044 705 2284
kirsi.kuromaa@diakon.fi