Diakon-blogissa DiakonHautauksen Iran kokemuksia vaihto-oppilasviikoista Saksassa

DiakonHautauksen Ira Vastavirta vietti kolme viikkoa Saksassa tutustumassa sikäläiseen hautauskulttuuriin osana hautauspalvelualan tutkintoaan. Matkalta tarttui mukaan monia monenlaisia mielenkiintoisia kokemuksia ja havaintoja erilaisista kulttuureista. Saksassa ollaan hieman persoonallisempia Suomeen verrattuna, eletty elämä, persoonallisuus ja esimerkiksi harrastukset näkyvät vahvasti myös hautajaisissa. Lue lisää Diakon-blogista.

DiakonHautaus avaa uuden hautaustoimiston Raisioon

DiakonHautaus Raisio avaa ovensa maanantaina 3.4.2023 osoitteessa Tornikatu 2 ja tarjoaa luotettavaa apua kaikissa hautausjärjestelyissä surun kohdatessa. Raision toimistossa asiakkaita palvelee vastaava hoitaja Jarmo Lepistö.

Raisiossa palvelemme maanantaisin klo 9 – 17, tiistaista perjantaihin klo 9 – 16, sovittaessa myös muinakin aikoina.

DiakonHautauksen palvelut löydät jatkossa myös KukkaUnelmasta Nousiaisista (Nummentie 3, Nousiainen).

Tutustu palveluihimme diakonhautaus.fi -verkkosivuilta.

Diakon-blogissa ollaan nyt vietettävän Aivoviikon teemoissa, lue uusin kirjoitus ”Onnistumisia ja voimia antava päivätoiminta”

Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa teemalla ”Ajattele aivojasi, mieti muistiasi”. Diakonin muistisairaiden päivätoiminnan ohjaaja Marja-Liisa kertoo nyt Diakon-blogissa Rinkeplumman arjesta.

Muistisairaiden päivätoiminta antaa voimia arkeen sekä muistisairaalle että omaishoitajalle. Rinkeplummassa yhdessä tekeminen, hauskat hetket ja välittäminen ovat sydämen asia. Hymy tulee helposti ohjaajalle itselleenkin huulille, kun näkee asiakkaiden poistuvan kotiin iloisella mielellä päivätoiminnan jälkeen. Lue Marja-Liisan kirjoitus Diakon-blogista!

Sotainvalidien hoitopalvelut siirtyvät Länsi-Suomen Diakonialaitokselta Ruskatalojen Palveluyhdistykselle

Veteraanien laitoskuntoutus päättyy Porissa, mutta avokuntoutus jatkuu.

Sotiemme veteraanien määrä on merkittävästi vähentynyt, joten ympärivuorokautista hoito- ja kuntoutuspalvelua ei ole enää mahdollista jatkaa Diakonin toimintana. Yhteistyökumppaniksi sotainvalidien hyvän hoidon turvaamiseksi on valikoitunut Ruskatalojen Palveluyhdistys ry. Ruskataloilla on pitkä kokemus ikäihmisten ympärivuorokautisesta palveluasumisesta ja paljon hoitopaikkoja, mikä turvaa vähenevän sotainvalidien hoidon jatkuvuuden.

Lue lisää tiedotteestamme.

Lisätiedot:
Toimialajohtaja Sanna-Mari Pudas-Tähkä, Diakon Palvelut Oy
044 705 2215
sanna-mari.pudas-tahka@diakon.fi