Haemme projektipäällikköä Täsmänä -hankkeeseen

Täsmänä – tukea työpoluille -hanke (ESR+) hakee ratkaisuja akuuttiin kriisiin heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden toiminnan ja palveluiden turvaamiseksi. Hankkeessa tuotetaan tietopohjaa heikommassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä hidastavista ja nopeuttavista tekijöistä sekä kustannusvaikutuksista niin hankkeen tuottaman toiminnan perusteella kuin alueellisia tilastoja hyödyntäen.

Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän osahankkeen kanssa.

Odotamme sinulta korkeakoulututkintoa sekä työllistämisen kentän tuntemusta ja kokemusta projektinhallinnasta. Toimit sujuvasti erilaisissa verkostoissa ja yritysten kanssa. Sinulla on ymmärrystä toiminnan vaikuttavuuden seurannasta ja arvioinnista.

Työskentelet Turussa, diakonia- ja kansalaistoiminnan monialaisessa yksikössä, osana Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiötä.  Säätiön perustana on kristillinen arvopohja ja toimintatapamme on ekodiakoninen. Kohtaamme ihmisen kokonaisvaltaisesti ja autamme näkemään toiveikkaampia tulevaisuuksia luonnon kantokykyä kunnioittaen. 

Hanketta osarahoittaa Euroopan sosiaalirahasto plus. Työsuhteen pituuden määrittää hankkeen toteutusaika, joka on 15.5.2025-14.5.2028. Rekrytointi on ehdollinen rahoituspäätöksen vahvistumiseen asti.

Työssä noudatetaan yksityisen sosiaalialan TESiä, palkkaluokka  G31

Lähetä hakemus ja CV 3.4. mennessä osoitteeseen marko.huhtala@diakon.fi

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja haastattelut järjestetään maanantaina 7.4.

Lisätietoja antaa perjantaina 28.3. klo 9–13 ja maanantaina 31.3. klo 8–9 ja 12­–13 numerosta 0447052029 /Taina Vuorimies.

Juhlakeräys

75-vuotta Diakonialaitoksen toimintaa Porissa

75 – vuotta Diakonialaitoksen toimintaa Porissa. Juhlavuotemme kunniaksi järjestämme keräyksen, jonka tuotolla luomme kaikille avoimen juhlapuiston Diakonkylän alueelle. Alppiruusupuisto tulee tuottamaan iloa alueen päiväkodin lapsille ja oppilaille, alueella asuville ikäihmisille sekä palveluitamme käyttäville ja alueella vierailijoille. Diakonkylässä asuu, opiskelee ja työskentelee satoja ihmisiä päivittäin. Lue lisää toiminnastamme diakon.fi

Sotien aikana saimme perustamisluvan maamme nuorimmalle Diakonialaitokselle. Monien vaiheiden jälkeen toimintamme alkoi Porin Tiilimäellä 1949 sairaala-, ja koulutustoiminnalla. Koko historiamme ajan olemme olleet alueella monipuolinen ja merkittävä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja. Edelleen olemme aktiivinen ja uudistuva toimija satakunnassa, jonka perusajatuksena on huolenpito ja ihmisten auttaminen. 

Juhlavuotemme kunniaksi haluamme tuottaa iloa satakuntalaisille perustamalla alppiruusupuiston, jossa pääsee virkistäytymään ja liikkumaan esteettömästi puiston kauneudesta nauttien. Haastamme teidät mukaan tuottamaan hyvää mieltä ja luomaan yhdessä tätä kaikille avointa puistoaluetta.

Keräykseen voi osallistua 75 eurolla, jolla saa puistometsäämme oman alppiruusun, tai mahdollistaa puiston esteettömän kulkuväylän rakentamista metrillä pitkospuuta.

Juhlakeräykseen voi osallistua yksityishenkilönä tai yrityksen/yhteisön kautta. Kaikki osallistuneet saavat nimensä näkyviin puistoon.

Osallistu keräykseen: Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö
Tilinumero FI34 5700 8120 0177 72  viitteeksi Alppiruusupuisto 75

Istutustilaisuus järjestetään SuomiAreena viikolla 26.6.2024 klo 17 Porin Tiilinmäellä os. Metsämiehenkatu 2. Tilaisuudessa ensimmäisen alppiruusun istuttaa Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja arkkipiispa Tapio Luoma.

Lisätietoja keräyksestä antaa Diakonia- ja kansalaistoiminnan johtaja Marko Huhtala
marko.huhtala@diakon.fi tai p. 044 705 2023

Poliisin rahankeräysnumero  RA/2022/451   

Diakon toivottaa rauhaisaa joulun aikaa!

Ohjaamme tänä vuonna joulutervehdyksemme Toisenlaiseen lahjaan® Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille rauhaisaa joulun aikaa sekä hyvää uutta vuotta 2023!