AVOIN TYÖPAIKKA: Talousjohtaja

Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen talousjohtajaa. Vastaat tehtävässäsi konsernin talouden suunnittelun ja seurannan järjestämisestä, ulkoisesta ja sisäisestä laskennasta, raportoinnista sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnasta. Hallitset tilinpäätös- ja veroasiat. Olet kiinnostunut kehittämään talouden analytiikkaa, järjestelmiämme ja toimintatapojamme yhdessä liiketoimintayksiöidemme kanssa. Osallistut aktiivisesti liiketoiminnan kehittämiseen ja strategiseen suunnitteluun johtoryhmän jäsenenä. Talousjohtajana raportoit suoraan toimitusjohtajalle ja tarvittaessa toimit toimitusjohtajan sijaisena.

Odotamme hakijoilta ylempää korkeakoulututkintoa sekä aiempaa kokemusta vaativista talous- ja tietohallinnon tehtävistä. Lisäksi sinulla on useamman vuoden johtamiskokemus ja näyttöjä onnistuneesti läpiviedyistä kehittämisprojekteista ja hankkeista. Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja viestintätaidot sekä vankkaa tietoteknistä osaamista.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden monialaisessa kehittyvässä organisaatiossamme, jossa on tyytyväinen henkilöstö ja tyytyväiset asiakkaat sekä mahdollisuus kehittyä ja kehittää toimintaamme.

Rekrytointi suoritetaan yhdessä Eezy Personnelin kanssa, lue lisää avoimesta työpaikasta tästä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Henri Soininen, Executive Search Consultant p. 045 353 3337 henri.soininen@eezy.fi Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 29.10.2023 mennessä www.eezypersonnel.fi sivujen kautta.

Avoimia työpaikkoja hankkeissa

STEA -rahoitteiseen ”Hengaa täällä” -hankkeeseen haetaan nyt sekä projektipäällikköä että hanketyöntekijää. ”Hengaa täällä” -hankkeessa yhdistetään moniammatillista yhteistyötä ja vapaaehtoistoimintaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja heidän perheidensä osallisuuden, turvallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksen edistämiseksi. Hankkeen päätoteutuspaikka on Tampereen keskustorin ympäristö.

Haussa on myös projektipäällikkö STEA -rahoitteiseen seksi- ja pornoriippuvuushankkeeseen vuosille 2023-2025, jossa tavoitteena on valtakunnallisen matalan kynnyksen mallin kehittäminen vahingollisesta seksikäyttäytymisestä irtautumista varten. Hankkeessa koulutetaan vapaaehtoisia vertaistukiohjaajia ja tuetaan vertaisryhmätoiminnalla myös seksi- ja pornoriippuvuudesta kärsivien läheisiä.

Lue lisää avoimista paikoista rekrysivultamme!

AVOIN TYÖPAIKKA: Projektikoordinaattori Turvapaikanhakijat töihin Satakuntaan -hankkeeseen

Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö hakee PROJEKTIKOORDINAATTORIA Turvapaikanhakijat töihin Satakuntaan -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on edistää vastaanottokeskukseen rekisteröityneiden hakijoiden työllistymistä sekä tukea heitä työllistäviä työnantajia pidempiaikaisen työllistymisen sujuvoittamiseksi. Tavoitteet saavutetaan antamalla turvapaikanhakijoille ja tilapäistä suojelua tarvitseville yksilöllistä ja/tai ryhmämuotoista tukea työnhaussa, kertomalla heille suomalaisen työelämän pelisäännöistä, tukemalla työnantajia tarvittaessa työntekijän perehdytyksessä ja työsuhteen aikana sekä vahvistamalla työntekijän ammatillista suomen tai englannin kielen osaamista.

Diak toimii hankkeen päätoteuttajana ja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö osatoteuttajana. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta.   

Projektikoordinaattorina:

  • vastaat hankkeen tiedottamisesta turvapaikanhakijoille ja tilapäistä suojelua tarvitseville
  • teet etsivää ja jalkautuvaa työtä yksityismajoituksessa asuviin turvapaikanhakijoihin ja tilapäistä suojelua hakeviin
  • teet tarvittaessa osaamiskartoitukset
  • avustat hakijaa työnhaussa ja neuvot työsuhteen käytännön asioissa
  • vastaat hakijoiden ryhmässä tapahtuvasta tuesta ja ohjauksesta sekä toimit ryhmien toisena ohjaajana
  • perehdyt muissa hankkeissa tuotettuihin materiaaleihin, ja valikoit tämän hankkeen kohderyhmille soveltuvat materiaalit
  • kontaktoit ulkopuoliset vierailijat
  • markkinoit työnantajapoolia työnantajille ja osallistut sen käyttöönottoon
  • vastaat rekrytointitilaisuuksien järjestämisestä yhdessä työnantajien ja vastaanottokeskuksen kanssa
  • osallistut ulkopuolisen asiantuntijan järjestämiin koulutuksiin
  • osallistut turvapaikanhakijan kanssa työnantajan tarjoamaan työhön perehdyttämiseen
  • järjestät vapaa-ajan tilaisuuksia, jossa turvapaikanhakijoilla on mahdollista tavat muita suomalaisia ja vahvistaa kielitaitoa
  • annat työnantajille yksilöllistä tukea työsuhteen alussa ja sen aikana
  • haastattelet entisiä ja nykyisiä turvapaikanhakijoita
  • osallistut hankkeen tavoitteiden toteutukseen projektipäällikön työparina
  • vastaat hankeen raportoinnista Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön osalta
  • osallistuu hankkeen artikkelien kirjoittamiseen

Apuna sinulla on projektipäällikkö, kielten lehtori, Diakin ja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen ammattilaiset.

Olet etsimämme henkilö, jos olet kiinnostunut ja sinulla on osaamista turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua tarvitsevien henkilöiden parissa tehtävästä työstä ja siihen liittyvästä työllistämisen edistämisestä. Arvostamme erinomaisia yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja, itsenäistä työotetta, joustavuutta, markkinointitaitoa sekä avointa ja innostunutta otetta hanketyöhön.

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työ on kokoaikainen, työaika 38 h 20 min/vko.

LISÄTIEDOT JA HAKEMINEN:
Lisätietoja antaa henkilöstöjohtaja Tarja Pääkkönen 18.7.2022 asti 044 705 2242, tarja.paakkonen@diakon.fi  ja 1.8.2022 alkaen toimiala-  ja kehitysjohtaja Sanna-Mari Pudas-Tähkä, 044 705 2215, sanna-mari.pudas-tahka@diakon.fi

Vapaamuotoiset hakemukset 7.8.2022 mennessä osoitteeseen sanna-mari.pudas-tahka@diakon.fi