Koronan jyllätessä työyhteisö tuo valoa ja toivoa
Julkaistu:Kirjoituksessa Diakonin henkilöstöjohtaja Tarja Pääkkönen pohtii Koronaepidemian myötä tapahtunutta nopeaa muutosta työskentelytavoissa, digiloikkaa, ja työyhteisön tuen isoa merkitystä. Verkossa viestiminen vaatii myös toisten huomioimista ja palautteen antoa uusilla tavoilla.
Tänä keväänä koimme minun työurani aikana suurimman äkkinäisen muutoksen työyhteisön toiminnassa. Yhden viikon aikana perustimme varautumisryhmän, annoimme kymmeniä ohjeita, peruutimme kaikki yhteiset tapaamiset ja työkavereita siirtyi etätyöhön määräämättömäksi ajaksi. Monissa yrityksissä valtakunnalliset rajoitukset lopettivat käytännössä esimerkiksi laitoskuntoutuksen ja työntekijöitä lomautettiin.
Samalla koettiin todellinen digiloikka työskentelytavoissa. Kotiin saatiin etäyhteyksiä ja kokouksia opittiin pitämään verkossa. Uuden oppimisen haaste yhdessä haastavan tilanteen kanssa aiheutti melkoisen ponnistelun.
Lomautettiinko vuorovaikutus?
Etätyö tuli monille pikavauhtia tutuksi. Päivittäiset rutiinit sekä vuorovaikutuksen määrä ja laatu muuttuivat. Enää ei voinut kävellä työkaverin luokse vaihtamaan ajatuksia muutamassa sekunnissa.
Verkossa kohdattiin, mutta virtuaalinen vuorovaikutus ainakin näin alkuun on kapeampaa eikä anna tilaa avoimuudelle samalla tavalla kuin kosketusetäisyydellä toimiminen. Yhteinen ilo ja suru ei näy samalla tavalla, kun ei näe toisen henkilön hersyviä kädenliikkeitä tai ei pysty nojaamaan olkapäähän.
Ilman avoimuutta yhteisöllisyys kärsii ja ulkopuolisuuden tunne kasvaa. Meidän pitää oppia vielä runsaampaa palautekulttuuria ja toistemme huomioimista verkossa tapahtuvissa keskusteluissa. Tiedottaminen ja yhteydenpito vaatii myös johtamiselta uusia keinoja.
”Yhteinen ilo ja suru ei näy samalla tavalla, kun ei näe toisen henkilön hersyviä kädenliikkeitä tai ei pysty nojaamaan olkapäähän.”
Vieressä mutta niin kaukana
Etenkin sosiaali- ja terveydenhuollossa työkaverit muuttivat suojavarusteiden taakse parin metrin päähän. Työyhteisön pelisääntöjä jouduttiin muuttamaan; kuka pitää taukonsa milloinkin ja kuinka monta saa olla taukohuoneessa yhtä aikaa.
Samalla mietittiin, miten olla iäkkäiden asiakkaiden tukena, kun omaiset eivät saaneet vierailla hoitolaitoksissa. Vuorovaikutusta ylläpidettiin uusin teknisin laittein, jos vain mahdollista. Tässä henkilöstö on tehnyt valtavan hyvää työtä. Sosiaalisista laumassa eläjistä siirryttiin turvallisen välimatkan kulkijoihin.
Kaveria ei jätetä
Uskon, että olemme oppineet tänä aikana arvostamaan toinen toisiamme enemmän. Etätyöllä on plussansa, mutta se on kovin yksinäistä. Arjessa selviämisessä työyhteisö tukee meitä sekä tuo iloa ja merkityksellisyyttä elämäämme. Välillä toki haasteitakin, mutta sitäkin arkeen kuuluu.
Ollaan tukena toinen toisillamme – myötä- ja vastamäessä.