DiakonTerveyden toimipisteet yhdistyvät 1.7.2023

DiakonTerveyden Metsämiehenkadun ja Yrjönkadun toimipisteet yhdistyvät 1.7.2023. Heinäkuusta alkaen palvelemme Porissa Metsämiehenkadun toimitiloissa ja teemme edelleen lisäksi kotikäyntejä.

Yrjönkadun toimipisteen henkilökunta sekä välineistö siirtyvät Metsämiehenkadulle. Uudistamme ja monipuolistamme samalla terapiatilojamme ja saamme lisätiloja käyttöön.

DiakonKylään Metsämiehenkadun toimipisteeseen pääsee Porin keskustasta helposti ja edullisesti käyttämällä Citylinjaa. Myös maksuttomia parkkipaikkoja löytyy lähistöltä.

Pidämme syksyllä toimipisteiden yhdistymisen kunniaksi avoimet ovet. Seuraa ilmoitteluamme ja tule tutustumaan tiloihimme ja palveluihimme.

Diakon-blogissa DiakonHautauksen Iran kokemuksia vaihto-oppilasviikoista Saksassa

DiakonHautauksen Ira Vastavirta vietti kolme viikkoa Saksassa tutustumassa sikäläiseen hautauskulttuuriin osana hautauspalvelualan tutkintoaan. Matkalta tarttui mukaan monia monenlaisia mielenkiintoisia kokemuksia ja havaintoja erilaisista kulttuureista. Saksassa ollaan hieman persoonallisempia Suomeen verrattuna, eletty elämä, persoonallisuus ja esimerkiksi harrastukset näkyvät vahvasti myös hautajaisissa. Lue lisää Diakon-blogista.

Kivipäivä DiakonHautauksen Porin liikkeessä pe 24.3. klo 9–16

DiakonHautauksen Porin liikkeessä Kivilähteen kivipäivä perjantaina 24.3.2023 klo 9–16. Tervetuloa tutustumaan Kivilähteen muistomerkkimallistoon sekä suunnittelupalveluun. Liikkeessä nähtävillä myös mallikiviä.

DiakonHautaus Pori palvelee puistojen risteyksessä, osoitteessa Eteläpuisto 10, Pori.

Diakon-blogissa ollaan nyt vietettävän Aivoviikon teemoissa, lue uusin kirjoitus ”Onnistumisia ja voimia antava päivätoiminta”

Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa teemalla ”Ajattele aivojasi, mieti muistiasi”. Diakonin muistisairaiden päivätoiminnan ohjaaja Marja-Liisa kertoo nyt Diakon-blogissa Rinkeplumman arjesta.

Muistisairaiden päivätoiminta antaa voimia arkeen sekä muistisairaalle että omaishoitajalle. Rinkeplummassa yhdessä tekeminen, hauskat hetket ja välittäminen ovat sydämen asia. Hymy tulee helposti ohjaajalle itselleenkin huulille, kun näkee asiakkaiden poistuvan kotiin iloisella mielellä päivätoiminnan jälkeen. Lue Marja-Liisan kirjoitus Diakon-blogista!